Miksi artenomintyö, luuletko olevasi jonkinlainen artenomi kun olet käynyt neulomassa niitä hyväntekeväisyys-peitonlappuja ja amigurumeita siellä peittopiirissä? On se tietysti niin
artenomi, eläkkeellä, laborantti, Lankanukke, terveyssyy, tutkimusapulainen
Kulttuuria,Matkailu,Retkellä,Yleinen
Nenään tulvi kalman hajua, aivan kuin olisin ollut kuolleen vierellä. Nousin pimeässä ja kävin vessassa käytävällä. Kuoleman haju tuntui vielä silloin tällöin mutta haihtui sitten ja äänet hiljenivät ja nukuinkin vähän aikaa ennen herätystä. Kerroin myöhemmin kokemuksestani ja kalmanhajusta emännälle joka tuli kanssani juttelemaan. Hän kertoi että ovat usean vuoden ajan asuneet entisessä vanhaikodissa ja alkuun siellä kummitteli koko ajan