Jouluaika on ihanaa aikaa, tuoksuineen, kimalluksineen. Joulunaika on täynnä muistoja. Ennen joulua mieheni muistutti että olen yleensä laittanut niitä joulukortteja. Ei se joulu tule ellei joulukortteja laiteta. Niinhän se on virkkoo Lankanukke. Selasin ohjeita ja ehdotelmia korttien aiheiksi ja pähkäilin mielessäni, kunnes muistin Tampereen matkalla ostetut kultalankakerät. Pieniä kimaltelevia keriä muutama. Niistä voisi virkata joulukellokoristeita tai jotain. Löysin myös punaisia kartonginkappaleita joista tulee hienoja kortinpohjia. Sitten facebookista löysin kivan virkatun sydämenohjeen.
Virkkasin koko kultalangan sydämiksi. Koristeeksi lisäsin vahahelmiä. Osa jäisi joulukoristeiksi seuraavan vuoden joulukuseen. Osan liimasin liimapuikon liimalla korteille. Korttien reunoihin lisäsin kimalleliimaraidan ja väritin reunat kultatussilla. Kortin alareunaan vielä kultatussilla hyvä joulun toivotus. Kirjekuoria hankin opiskeluaikana ison laatokollisen halvalla. Niitä kuoria on vieläkin. Nimet ja osoitteet vain korteihin kortit postiin. Siittä se joulu alkoi.
Millä perusteella oikein valitsit ne joille laitoit niitä kortteja? Ilkkui lankanukke paikaltaan?
Laitoin kortit lähimmille sukulaisille, etenkin niille joitten osoitteet oli tiedossa, sekä omien että mieheni sukulaisten. Sitten muutamille tuttaville, heille jotka ovat itsekin pitäneet kontakteja yllä. Siinä se. Ja kiitos Itellalle joka vei perille kaksi ihan vanhoila osoitteilla varustettua postikorttia, ilmoittelivat että on menneet perille.
Laitoin myös virtuaalipostikortit ja hyvän joulun toivotukset kaikille Facebook-pelikavereille. Jos nyt vielä on ihmisiä jotka ei saneet minulta jououkorttia vaikka ovat ennen saaneet, niin voisitte päivittää osoitteenne ja jotenkin ilmaista että se on joulukortttia varten. Ne on aika kalliitakin ne joulukortit. Mutta jos nyt tänä vuonna en saanut teiltä joulukorttia eikä tullut edes some: viestiä ja toivotusta hyvän joulun, niin… mitä sitäkään voi sanoa. Lankanuken mielestä maailma ei mihinkään kaadu meikäläisen joulukorttien vuoksi. Ja tottahan se on.