LANKANUKEN MIETTEITÄ

Kalevalaa tutkimassa

Eilen palasimme kotiin Mänttästä A:n autolla. Osallistuimme Kalevala-symposiumiin jonka oli järjestänyt minulle ennen tuntematon taho, luulin. Elinkumppanini  A. innostui symposiumista ja kärtti että lähettäisiin, ja koska mitään sen tärkeämpää ei ollut niin sitten ilmoitin kotikaupunkini Porvoon harrastuspiirille että olimme tulossa ja että voidaan mennä meidän autolla. Ja mitä siinä sitten, pakkasimme kamppeet perjantaina lähdimme puoli viideltä ajelemaan.. Mukaan tuli vielä Valon Tiellä-järjestön vetäjä J.A. ja järjestön osallistujia polkkatukkainen lääkäri D. ja rouva Ruusu jolla vaikutti olevan useampiakin aslias-nimiä käytössä(!). Siinä me sitten ajaa köröttelimme , kerran pysähdyimme kahville huoltikselle ja illalla olimme perillä puoli yhdeksän aikaan.

En tiennyt yhtään että mitä meitä odottaa paitsi mitä oli etukäteen kerrottu. Koko juttu oli minulle uusi ja kenties mielenkiintoa avaava asia , mitä se siten ei kuitenkaan ollut. Täytyy kertoa että odotin asioita jotka ei toteutuneet. Oma matkaseura oli kutakuinkin kohtalaisen asiallista, mitä nyt rouva Ruusun suusta tuli ihmeellistä nälvintää alkuu, liekö matkinut lapsiaan tai jotain jotka ovat jotain nuoriso-ikäisiä. Polkkatukkaisen lääkärin suusta tuli kerran :”koska me ollaan vanhemmat”. ?.Illalla tulimme suuren vanhan rakennuksen pihaan. Kyseessä oli entinen vanhainkoti joka oli muutettu Ihmisyyden Tunnustajat asuntolaksi. Kyseessä oli säätiö joka oli perustettu neljäkymmentä vuotta sitten, rauhanyhdistys, armeijasta totaalikieltäytyjien kommuuni.

Nostimme matkalaukut sisälle aulaan, Jo pihassa näimme valkoisia patsaita ja saavuimme pienen eteisaulan jälkeen saliin jonka takana oli suurtalouskeittiö. Saimme nauttia iltapalaa kommuunin ruuista, teetä ja voileipää. Meille oli varattuna huoneet, olisimme Muille järjestyi omat huoneet. Oli siinä selittämistä miksi halusin asua avomieheni kanssa, enkä jonkun naisen kanssa?!.

Yöllä nukuin huonosti. A. nukahti viereisellä laverilla melkein välittömästi kun meni pitkäkseen. Torkuin ja sitten havahduin hereille pieneen kolkutukseen ja joku kopisteli ikkunaan. Nenään tulvi kalman hajua, aivan kuin olisin ollut kuolleen vierellä. Nousin pimeässä ja kävin vessassa käytävällä. Kuoleman haju tuntui vielä silloin tällöin mutta haihtui sitten ja äänet hiljenivät ja nukuinkin vähän aikaa ennen herätystä. Kerroin myöhemmin kokemuksestani ja kalmanhajusta emännälle joka tuli kanssani juttelemaan. Hän kertoi että ovat usean vuoden ajan asuneet entisessä vanhaikodissa ja alkuun siellä kummitteli koko ajan mutta nyt ei enää ole kummitellut koska he olivat ajaneet kuolleitten henget ulos. Ja ulkona ne pysyivät, vain haju tuntui yöllä välillä.

Ensin meille oli kuunneltavaksi kokouksen avaus ja höpinää, sitten oli keittolounas joka oli yllättävän maistuva. Sitten oli lisää höpinää, päivällinen ja höpinää ja kahvia musiikin kera sekä lisää höpinää. En selvitä sen enempää tapahtuman sisällöstä koska olen vannonut etten sellaisista asioista enkä tietyistä järjestöistä mitään missään kerro tai kirjoita. Tapasimme tauolla erään säätiön asuntolassa asuvan naisen jonka kanssa juteltuamme selvisi että A ja hän olivat kotoisin samalta paikkakunnalta, Suonenjoelta ja heillä oli joitain yhteisiä tuttuja kansakouluajoilta tai jotain.

Siirryttiin taas autolla takaisin majapaikkaan. Miehille oli lämmitetty savusauna ja A. meni kokeilemaan savustusta uikkarit päällä ja lainasi kylpytakin huoneen kaapista, mutta tuli aika pian takaisin ja kertoi että savu kävi silmiin. Sitten meille yllätyksenä A:tas pyydettiin johonkintärkeään ”jutteluun” ja hän lähti uteliaana katsomaan mistä on kyse. Naisia oli kerääntynyt huoneemme oven tienoille ja he ilmoitti yhteispuheella että he tarvitsevat mieheni ja että nyt vievät hänet. Kävin perästä katsomassa että minne hän meni, mutta rapussa oli mieseste härnäämässä että ”tarvitsetko miestäsi enää ikinä mihinkään”. Mitä minä siihen, vastasin että” jos niin käskette niin en vissiin sitten”, minua se juttu vähän pelottikin ja palasin huoneeseemme. Ajattelin että on poissaolo on paras puolustus. A:ta ei kuulunut takaisin. Mietin savusaunaan menoa, mutta en sitten viitsinyt yksin mennä. Kävin suihkussa alakerran saunalla ja vaihdoin päälle mukavat verkkarit.

A:ta ei näkynyt ei kuulunut ja löysin mukavamman paikan oleilla saman kerroksen toisessa päässä olevasta olohuoneesta, joka oli sisustettu mukavilla sohvilla. Valitsin paikan sohvalta jonka päädyssä oli hyvä lukuvalo ja valitsin runsaasta kirjahyllystä lukukirjan, 30-luvulla kirjoitetun matkakertomuksen Tiibetistä ja salasin sitä ja luin sen melkein kokonaan illan aikana. Myöhemmin kuulin että olin saanut lahjaksi omaa aikaa. Että en teidäkään kuinka arvokasta yksinäinen oma aika pelkästään itselle on. Ei sitä kukaan voi tietää mutta yleensä olen melkein aina itsekseni arkioloissa.

A. palasi takaisin yhdeksän aikaan innostuneena ja hyväntuulisena kun oli löytänyt mieleistään juttuseuraa ja hän meni vielä iltapalalle. En mennyt syömään, olen niukkakalorisella dieetillä kunnes ruumiinpainoni asettuu normaalilukemiin. A:palasi sitten aikanaan ja kävimme nukkumaan. Sinä yönä ei kummitellut, mutta kuului kolkutusta, aivan kuin joku olisi kolkuttanut lämpöpatteriin pitkän ajan.

Aamulla söimme alakerran keittiöstä aamiaisen. A. tuli syömään mielenosoituksellisesti eri aikaan syystä jota en saanut selville. En myöskään saanut tietää että mihin häntä nyt niin voimallisesti tarvittiin.  Niitä tunnustajien säätiön naiset härnäsivät A:ta, olivat vissiin panon puutteessa tai jotain. Sanoinkin heille että olen ottanut mieheni Eurosinkuista, että siellä olisi heillekin vapaista miehiä otettavaksi. Sitten vain tein aamujumpan ja kävin pesulla. Pakattiin tavarat ja vietiin ne autoon ja ajoimme taas Sampolan taloon symposiumin toiseksi päiväksi.

Toinen päivä meni aika tavalla samoin kuin ensimmäinenkin ja päätössanojen jälkeen pääsimme lähtemään takaisin kohti kotiPorvoota. illalla yhdeksän aikoihin olimme kotona kun ensin oli viety jokainen retkelle osallistuja lähelle kotejaan. Talo oli paikoillaan, kissa oli jossain omalla retkellään. Lämmitin kulmahuoneen uunia illalla koska talo oli kylmä kuin jääkaappi. Kutsuin kissaa huutamalla sisälle ja se tuli. Se say ylimääräisen ruoka-annoksen ja oli siihen tyytyväinen. Kissalla kävi poissaollessamme hoitaja ruokkimassa sen. Se kissanhoitaja on A:n aikuinen tytär.  Kalevala-Symposiumi tapahtuman oli järjestänyt T.R.-S. teosofisesta seurasta. Tilat oli järjestänyt Ihmisyyden Tunnustajat Säätiön ihmiset. Majoituksemme järjestyi Väinölän yhteisön tiloista, he tarjosivat majoituksemme, maksoimme 50€/nenä ruuasta säätiölle lahoituksena, tai se oli minun ja A:N osuus, en tiedä muista. Kuulimme kuitenkin järjestäjien loppukanneetin että jos tilaisuuksia vielä järjestetään niin saavat kaikki osallistujat jatkossa maksaa ruokansa vaikkeivat nyt olisikaan maksaneet mitään. Joittenkin vain ei tarvitse maksaa ikinä. He vain tulee ja menee. Autokyydistä kuskina ollut A: otti bensarahan, koska auto ja ajaminenkaan ei ole ilmaista.

Niin siinä meni koko viikonloppu.

kummittelua